27.5.2025 – Laadukkaasti laadusta -blogi
Tilaajilla on valtaa julkisten hankintojen laatukulttuurin muodostumisessa

Huolellinen valmistelu on avain onnistuneeseen julkiseen hankintaan rakennusalalla. Parhaimmillaan hyvin tehty hankinnan suunnittelu edistää myös pitkäjänteisesti alan kehittymistä. Tilaajien tukena suunnittelutyössä toimivat Rakentamisen Laatu RALA ry:n työkalut.
Laadun huomioiminen tulisi olla julkisten hankintojen peruslähtökohta. Keinot, joilla laatu tuodaan osaksi hankintapäätöksiä, voivat kuitenkin vaihdella paljon. Toisinaan ne voivat johtaa epäselvyyksiin tai jopa hankinnan keskeytymiseen puutteellisesti laaditun tarjouspyynnön vuoksi.
Tarjouskilpailuissa valintaperuste voi olla esimerkiksi halvin hinta tai hinnan ja laadun yhdistelmä. Jos valintaperusteena käytetään sekä hintaa että laatua, tilaaja voi määritellä itse, mitä kilpailutuksen laatukriteerit tarkoittavat ja millainen painoarvo niille annetaan.
Usein osallistumisen ehtona on jo tietty peruslaatutaso. Tällöin kaikki tarjoajat täyttävät samat vähimmäisvaatimukset, eikä vertailussa välttämättä erotu todelliset laadulliset tähdet.
Hankinnan pisteytys voi korostaa laatua
Hankinnan kannalta voi olla järkevää, että oleelliset ominaisuudet määritellään tarjouspyynnön pakollisiksi vaatimuksiksi. Vasta kun vähimmäistaso on selkeästi asetettu, on mahdollista arvioida, mitä lisäarvoa tarjoajat voivat tuoda sen päälle. Esimerkiksi minimivaatimukset ylittävät ylimääräiset henkilö- tai toimialapätevyydet tai vastaavat voivat tuoda ylimääräisiä lisäpisteitä.
Samalla on tärkeää huolehtia siitä, että vaatimukset ovat realistisia eivätkä rajaa tarpeettomasti pois esimerkiksi pienempiä tai nuorempia yrityksiä, joilla olisi kuitenkin osaamisen tekemisen taso kunnossa.
Myöskään pisteytettävien lisäarvojen ei tulisi perustua suoraan resursseihin, kuten organisaation kokoon tai hallinnollisiin rakenteisiin, jotka suosivat lähtökohtaisesti suuria yrityksiä. Sen sijaan painopiste kannattaa asettaa sellaisiin asioihin, jotka kertovat aidosti toiminnan laadusta tai kyvystä vastata hankkeen tarpeisiin.
Hankintavaatimuksilla on mahdollista vaikuttaa alan kehittymiseen
Hyvin suunnitellut hankinnan laadulliset kriteerit eivät ohjaa tarjoajia vain täyttämään minimivaatimukset, vaan kannustavat kehittämään toimintaansa pitkäjänteisesti.
Tilaajilla on merkittävä rooli siinä, millaiseksi osaaminen ja toimintakulttuuri kehittyvät alueellisesti ja valtakunnallisesti. Kun hankintavaatimukset asetetaan huolellisesti ja suunnitelmallisesti, ne eivät ainoastaan ohjaa yksittäisiä kilpailutuksia, vaan vaikuttavat pitkällä aikavälillä koko toimialan kehittymiseen.
Kun tarjoajat tietävät, mitä tilaaja arvostaa, he voivat aidosti erottautua näillä osa-alueilla. Jos esimerkiksi rakentamishankkeessa halutaan varmistaa hyvä kosteudenhallinta ja ympäristötietoisuus, kannattaa nämä nostaa selkeästi pisteytettäviksi tekijöiksi eikä jättää oletusten tai tulkinnan varaan.
RALAn palvelut auttavat toiminnan laadun arvioimisessa
Rakentamisen hankinnoissa RALAn työkalut voivat tukea tilaajien hankintaa. RALA tarjoaa tilaajille palveluita, joiden avulla voi selvittää ja arvioida tarjoajien pätevyyttä, laatua ja aiempia suorituksia.
Esimerkiksi RALA-pätevyys, -sertifikaatit ja -palautteet antavat taustatietoa, jonka pohjalta on helpompi tehdä perusteltuja valintoja. Lisäksi tarjouspyynnöt voidaan kohdistaa RALAn hakutoiminnan kautta esimerkiksi alueellisille yrittäjille.
Toinen keskeinen apuväline löytyy Arvontuotto.fi-sivustolta, jossa painotetaan vaikuttavuuslähtöistä hankintaa. Sivusto auttaa tunnistamaan, mitä arvo hankkeessa tarkoittaa ja miten se johdetaan tavoitteiksi ja kriteereiksi. Näin hankinta ei ole pelkkää teknistä kilpailutusta, vaan prosessi, joka tähtää konkreettiseen hyötyyn ja parempaan lopputulokseen.
Laadukas lopputulos julkisissa hankinnoissa ei synny sattumalta. Se edellyttää huolellista valmistelua, selkeitä ja saavutettavissa olevia vaatimuksia sekä tavoitteellista otetta. Laatu alkaa näkyä, kun sillä on merkitystä päätöksenteossa ja kun tarjoajat ymmärtävät, millä osa-alueilla heidän kannattaa erottautua.