13.3.2025 – Ajankohtaista alalla

Kuivaketju10-toimintamallin arviointihankkeessa nousi esiin kehitysmahdollisuuksia

Rakentamisen Laatu RALA ry:n ylläpitämän Kuivaketju10-toimintamallin arviointi- ja kehittämisprojekti on saatu päätökseen. Projekti toteutettiin osana Terveet tilat 2028 -ohjelmaa, ja sen tavoitteena oli selvittää toimintamallin yleistä toimivuutta sekä sen uudistamistarpeita.

Kuivaketju10 on rakennusprosessin kosteudenhallinnan toimintamalli, jonka tarkoituksena on vähentää kosteusvaurioiden riskiä rakennuksen koko elinkaaren ajan. Kuivaketju10 julkaistiin vuonna 2017 ympäristöministeriön sekä kiinteistö- ja rakennusalan järjestöjen yhteistyönä.  

Kuivaketju10-toimintamallin arviointi ja kehittäminen -hanke toteutettiin osana Terveet tilat -ohjelmaa, ja hankkeen toteutuksesta vastasi AFRY Finland Oy:n rakennusfysiikan yksikkö. Hankkeen ohjaustyöstä vastasivat ympäristöministeriön ja RALAn edustajat. 

Hankkeessa arviointi koostui kahdesta vaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa kerättiin tausta-aineistoa kirjallisuuskatsauksen, haastattelujen, verkkokyselyn ja työpajan avulla. Haastatellut edustivat seuraavia kohderyhmiä: rakennushankkeeseen ryhtyvät, suunnittelijat ja asiantuntijat sekä rakennusliikkeiden edustajat. 

Hankkeen toisessa vaiheessa analysoitiin kerättyä tietoa ja määritettiin toimintamallin kehittämistarpeet. Haastattelujen ja kyselyjen perusteella Kuivaketju10-toimintamallin katsottiin soveltuvan nykyisellään paremmin uudisrakentamiseen kuin korjausrakentamiseen.  

Arvioinnin tuloksena esitettiin useita muutosehdotuksia, jotka koskivat muun muassa Kuivaketju10-toimintamallin sujuvoittamista, kosteudenhallinnan roolien selkeyttämistä, ilmastonmuutoksen huomioimista sekä mallin ulottamista tehokkaammin myös rakennuksen käyttövaiheeseen. 

RALA jatkaa Kuivaketju10-toimintamallin arviointi- ja kehittämisprojektin avulla toimintamallin kehittämistä ja päivittämistä. Projektin muutosehdotukset edistävät entisestään terveellisten ja turvallisten tilojen rakentamista ja ylläpitoa. 

Kuivaketju10-toimintamalli arviointi ja kehittäminen -raportti liitteineen löytyy täältä.  

Lisätietoja:

Marja Laitinen, lead auditor, Kosteudenhallinta ja Kuivaketju10, Rakentamisen Laatu RALA ry, marja.laitinen@rala.fi, puh. 050 310 1177 
Petri Mannonen, vanhempi asiantuntija, Rakennusfysiikka, AFRY Finland Oy, etunimi.sukunimi@afry.com 
Katja Outinen, rakennusneuvos, ympäristöministeriö, etunimi.sukunimi@gov.fi 

 

Uutinen julkaistu alunperin Terveet tilat 2080 -ohjelman verkkosivuilla.