Vähähiilisen rakentamisen mittarit
Ohjeen tavoite
Ohjeen tavoitteena on esitellä suunnittelu-, purku- ja rakentamisvaiheessa käytettäviä mittaroitavia tekijöitä, joiden avulla voidaan edistää muun muassa kiertotaloutta, uudelleenkäyttöä, uusiokäyttöä tai jätemäärän vähentämistä – ja sitä kautta vaikuttaa hankkeen hiilijalanjäljen suuruuteen.
Edellä mainitut tekijät voivat vaikuttaa edullisesti myös hankkeen kustannuksiin. Ennen kaikkea hiilijalanjäljen alentamisella tavoitellaan kuitenkin mahdollisuuksia torjua ilmastonmuutosta.
Mittaroitavat asiat kuvaavat sitä, miten hanke saavuttaa sille asetetut tavoitteet muun muassa uudelleenkäyttöön, uusiokäyttöön, jätteiden kierrätykseen tai hiilijalanjälkeen liittyen.
Tässä esitellyt mittaroitavat tekijät kohdistuvat osittain hankkeen eri vaiheisiin (suunnitteluun, purkuun ja rakentamiseen). Osa tekijöistä on seurattavissa useissa hankkeen vaiheissa (mm. uudelleenkäytettävät rakenteet). Mittaroitavien osa-alueiden tavoitteet täydentävät toisiaan, mutta niitä voidaan käyttää myös valikoimalla hankkeen tavoitteita parhaiten edistävät tekijät.
Mittarin käyttö hankkeen aikana
Mittari koostuu etukäteen sovituista mittaroitavista tunnusluvuista (esim. hiilijalanjälki) ja niihin liitetyistä tavoitetasoista (esim. 14 kgCO2e/m2/a).
Tavoitetasoja voidaan käyttää absoluuttisina tavoitetasoina, jolloin niiden alittamista tai ylittämistä ei sallita hankkeessa. Vaihtoehtoisesti tavoitetasot voidaan pisteyttää sovitun skaalan mukaisesti, jolloin niiden ylitys tai alitus sanktioidaan, tai niistä koituu hyvitystä onnistuneelle toimijalle.
Jos tavoitetasoa ei ole määritelty, voidaan eri vaihtoehtojen vertailussa käyttää vertailevaa pisteytystä, jossa paras saa korkeimman pistemäärän ja muut arvioidaan suhteessa siihen.
Seuraavassa on muutamia esimerkkejä siitä, miten uudelleenkäyttöä, uusiokäyttöä, lajittelu- tai kierrätysastetta tai hankkeen hiilijalanjälkeä voidaan ohjata menestystekijämittareilla hankkeen eri vaiheissa.
Suunnitteluvaihe
Mittari: Suunnitteluratkaisun elinkaaren hiilijalanjälki
Esimerkki mittarin käytöstä: Helsingin kaupunki: 14 kgCO2e/m2/a, jonka mukaan asuinkerrostalon (käyttötapaluokka 2) kokonaishiilijalanjälki rakennuksen osuudelle ei saa ylittää arvoa 14,0 kgCO2e/m2/a, 50 vuoden käyttöajalla laskettuna. Lasketaan YM:n vähähiilisyyden arviointimenetelmällä rakennuslupavaiheessa. Päivitetään rakennuksen vastaanottovaiheessa.
Mittari: Purettavaksi suunnittelun määrä
Esimerkki mittarin käytöstä: Ilmoitetut rakennusosat on suunniteltu ehjänä purettaviksi, siirrettäviksi ja uudelleenkäytettäväksi. Arvioidaan ja pisteytetään purettavaksi suunnittelun vaikutus rakennuksen hiilikädenjälkeen.
Hankinta- ja tarjousvaihe
Mittari: Kierrätettyjen tai uudelleenkäytettyjen maa- ja kiviainesten määrä sekä maa- ja kiviainesten kuljetusmatkat
Esimerkki mittarin käytöstä: Asetetaan maa- ja kiviainesten kuljetusmatkoille ja kierrätysasteelle hankekohtainen vaatimus, ja pisteytetään tarjous sen mukaan, kuinka hyvin tarjoaja pystyy kierrättämään olemassa olevia maa- ja kivimassoja samalla tai lähialueen työmailla.
Mittari: Rakenteiden uudelleenkäyttö
Esimerkki mittarin käytöstä: Pisteytetään tarjoukset sen perusteella, millaisen suunnitelman kukin tarjoaja pystyy esittämään olemassa olevien rakenteiden ehjänä purulle ja uudelleenkäytölle. Uudelleenkäyttö voi sovitusti kohdistua myös muiden hankkeiden uudelleenkäytettäviin rakenteisiin. Tarvittaessa uudelleenkäytettävät rakenteet voidaan rajata (esim. betonista valmistetut uudelleen käytettävät rakenteet, kiintokalusteet tms.).
Mittari: Käytettävien materiaalien uusiomateriaaliaste
Esimerkki mittarin käytöstä: Edellytetään käytettäviltä materiaaleilta tiettyä uusiomateriaalien käyttöastetta; esimerkiksi kipsilevyjen tulee sisältää vähintään 13 % uusiomateriaaleja.
Mittari: työmaan kierrätysaste
Esimerkki mittarin käytöstä: Edellytetään työmaalta tiettyä kierrätysastetta (esim. kierrätysaste vähintään 90 %).
Mittari: työmaan energiankäyttö
Esimerkki mittarin käytöstä: Edellytetään uusiutuvien, fossiilittomien energianlähteiden käyttöä työmaatoiminnoissa ja kuljetuksissa.
Mittari: Tarjoajan innovatiivisuus
Esimerkki mittarin käytöstä: Pyydetään tarjoajilta innovatiivisia ehdotuksia hankkeen hiilijalanjäljen tai muiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Ehdotukset pisteytetään sovitulla skaalalla.
Purkuvaihe
Mittari: Ehjänä purettavien rakenteiden määrä ja laatu
Esimerkki mittarin käytöstä: Seurataan ehjänä purettavien rakenteiden määrää, laatua ja niiden ohjaamista uudelleenkäyttöön siten, että ne toteuttavat suunnittelu- ja tarjousvaiheen tavoitteet. Mahdollinen sanktio tai bonus.
Mittari: Purkujätteen lajittelu- ja kierrätysaste
Esimerkki mittarin käytöstä: Seurataan purkujätteen määrää, sen lajitteluastetta ja kierrätysastetta siten, että ne täyttävät suunnittelu- ja tarjousvaiheessa asetetut tavoitteet. Tavoitteena on mahdollisimman vähäinen sekajätteen sekä poltettavan tai maarakennusaineeksi ohjautuvan jätteen määrä. Mahdollinen sanktio tai bonus.
Rakentamisvaihe
Mittari: Rakennusjätteen lajittelu- ja kierrätysaste, sekajätteen määrä
Esimerkki mittarin käytöstä: Edellytetään rakennusjätteen määrän, lajittelu- ja kierrätysasteen dokumentointia. Tavoitteena on mahdollisimman vähäinen sekajätteen sekä poltettavan tai maarakennusaineeksi ohjautuvan jätteen määrä. Mahdollinen sanktio tai bonus.
Mittari: Rakenteiden uudelleenkäyttö
Esimerkki mittarin käytöstä: Seurataan rakenteiden uudelleenkäyttöä samassa hankkeessa tai muissa hankkeissa siten, että ne toteuttavat suunnittelu- ja tarjousvaiheen tavoitteet. Mahdollinen sanktio tai bonus.
Mittari: Käytettävien materiaalien uusiomateriaaliaste
Esimerkki mittarin käytöstä: Edellytetään käytettäviltä materiaaleilta tiettyä uusiomateriaaliastetta (esim. kipsilevyjen tulee sisältää vähintään 13 % uusiomateriaaleja).
Mittari: työmaan energiankäyttö
Esimerkki mittarin käytöstä: Edellytetään työmaatoiminnalta uusiutuvien energianlähteiden käyttöön perustuvia ratkaisuja työmaatoiminnoissa ja kuljetuksissa.
Vastaanottovaihe
Mittari: Hankkeen elinkaaren hiilijalanjälki
Esimerkki mittarin käytöstä: Päivitetään hankkeen hiilijalanjälkilaskelma ja tehdään vertailu suunnitteluvaiheen versioon.
Menestystekijöitä:
Uudelleenkäyttö
Uusiokäyttö
Kierrätysaste
Uusiutumattomat energialähteet
Hiilijalanjälki
Mittari:
Uudelleenkäytön ja uusiokäytön edistäminen
Jätteen kierrätysasteen nostaminen
Syntypakkalajittelun tehostaminen
Hiilijalanjäljen alentaminen